Kirjoittaja Julia Kilian
Berliini. Se, mikä kimaltelee julkisivussa, muistuttaa hieman kuntosalia takasisäänkäynnillä. Seinillä roikkuu valoputket. Myyntiautomaatti sylkee suklaapatukoita ja koksipulloja. Robottipuvussa pukeutunut tanssija valmistautuu esitykseen. Mikään Berliinin teatteri ei houkuttele niin paljon kävijöitä kuin Friedrichstadt-Palast, joka viettää nyt 100-vuotista näyttämöhistoriaa.
Rakentaminen ja asuminen Elätkö vielä vai oletko jo rakentamassa?Täältä löydät kaiken mitä tarvitset kunnostamiseen, kunnostamiseen tai oman neljän seinän rakentamiseen.
"Useimmat ihmiset saattavat ajatella, että tulemme tänne ja sitten sytämme valot ja lähdemme pois", sanoo Olaf Eichler. "Mutta se ei ole niin." Valaistuspäällikkö ja hänen tiiminsä ovat juuri testanneet satoja kohdevaloja. Hän tekee aina, ennen jokaista esitystä. Jos haluat oppia jotain teatterin historiasta, olet tullut oikeaan paikkaan.
Friedrichstadt-Palast muistuttaa monia showgirlsistä ja akrobatiasta, DDR:n televisiosta ja "Ein Kessel Buntesista". Teatterin juuret ulottuvat vielä pidemmälle. 29. marraskuuta 1919 Max Reinhardt perusti Großes Schauspielhausin, jossa esiintyivät esimerkiksi koomikkoharmonistit. Siitä seurasi synkkä luku.
Kun kansallissosialistit valtasivat vallan vuonna 1933, Reinhardtin täytyi lähteä maasta. Natsit nimesivät talon uudelleen "Theater des Volkesiksi", se vaurioitui toisen maailmansodan aikana ja käytettiin myöhemmin muun muassa lämpöhallina. Saksan jakautuessa palatsista kehittyi kaipauksen paikka idässä.
Ihmiset olisivat odottaneet jonoissa, kun uusia lippuja myyty, sanoo valaistuspäällikkö Eichler. Liput Friedrichstadt-Palastiin? Ne olivat melkein toinen valuutta, jos halusit esimerkiksi lyhentää odotusaikaa autosi rekisteröinnissä, jos tarvitsit varaosia tai "muutaman laatan".
Teatteri on kantanut nimeä "Friedrichstadt-Palast" sodan jälkeisestä ajasta lähtien, mutta työntekijät puhuvat usein vain "palatsista". Eichler on ollut siellä vuodesta 1983, jolloin teatteri oli murroksessa. DDR:n rakennusvalvonta oli sulkenut rakennuksen tuolloin. Lähelle rakennettiin korvaava rakennus - tunnettu upea rakennus vesialtaalla ja jäähallilla, jossa teatteri toimii tähän päivään asti.
Avajaisissa oli faneja, höyheniä ja puolialastomia tanssijoita. Itä-Saksan valtionpäämies Erich Honecker istui yleisössä. "Se oli päivän tärkein uutinen", Der Spiegel -lehti kirjoitti avausnäytöksestä tuolloin. "Saksan demokraattisessa tasavallassa on ollut yöelämää 27. huhtikuuta 1984 kello 19 alkaen."
Aktuelle Kameran tiedottaja luki uutisen "ammattiluokan soturien tavallisella vakavalla ilmeellä", että "baletti on "miellyttävän pitkäjalkainen", sanotaan Spiegelin artikkelissa. Tähän päivään asti naiset ja joskus miehet tanssivat kicklineä: he heittävät jalkansa ylös peräkkäin.
Tanssiva "Girl"-sarja on Friedrichstadt-Palastin tavaramerkki. Suunnittelija Michael Michalsky sanoi rbb-dokumentissa Friedrichstadt-Palastista, että jos hänestä tulisi jonakin päivänä miljardööri, hän asuisi kauniissa talossa Grunewaldissa. "Ja herätyskellon sijaan minulla on tyttötanssisarja."
Tänään Friedrichstadt-Palastissa työskentelee 60 tanssijaa. Yksi niistä on italialainen Veronica Sala. Hänellä on yllään kimalteleva vihreä mekko - sininen hattu, jonka on suunnitellut Philip Treacy. Hattuvalmistaja on työskennellyt muun muassa yhdysvaltalaisen poptähti Lady Gagalle. Nykyiseen "Vivid" -ohjelmaan hän on suunnitellut useita päähineet.
Tanssija Sala pitää työstään, koska hän osaa tanssia eri tyylejä. Nykyaikainen ja moderni, joskus pointe-kengillä, mutta myös potkulinjalla. Kyllä, se on uuvuttavaa, mutta se antaa hänelle voimaa tanssia niin suurella lavalla. "Se on vain hauskaa." Esityksen jälkeen jalkakylpy joskus auttaa.
Noin 2 200 neliömetrin näyttämöä mainostetaan usein maailman suurimpana. "FX-osasto" huolehtii erikoistehosteista, kuten ilotulituksista ja lasereista. "Täällä yksin meillä on viisi erilaista sumutyyppiä ja kymmenen erilaista sumukonetta", Eichler sanoo. Tänä vuonna revyytöissä on käynyt jo puoli miljoonaa kävijää.
Oli myös vaikeita aikoja. Berliinin muurin murtumisen jälkeen vuonna 1989. Ihmiset halusivat ensin nähdä, mitä uutta oli muissa paikoissa, Eichler sanoo. "Se oli aika karvaista aikaa." Vuonna 2007 teatteri tarvitsi julkista rahoitusta. Talo on nyt täynnä useita iltoja.
Esityksessä kimalle putoaa katosta, miehellä on banaanihame ja sammakkoasuissa esiintyvät esiintyjät juttelevat. Yhdessä kohtauksessa kaksi taiteilijaa roikkuu katossa - vain pitäen kiinni köydestä hampaillaan. "Eloisan" tarina muistuttaa "Liisa Ihmemaassa": Tyttö hukkuu androidien maailmaan ja lopulta löytää itsensä pitkän matkan jälkeen.
Rullaluistimien ja diskomusiikin, puhallinsoittimen ja puolialastomien ihmisten välissä on elämäntunteja. "Kuka sinä olet, kun kukaan ei katso sinua?" ääni kysyy esimerkiksi. Tai "Milloin teit viimeksi jotain ensimmäistä kertaa?". Yksi sanoista lopussa: "En koskaan uskonut sen toimivan näin. Että voit löytää toisensa vain, jos menetät itsesi." Katsojat hemmottelevat itseään lasillisella kuohuviiniä tauon aikana. "Hieno idea."
Meikkitaiteilija Antje Potthast on osa kulissien takana olevaa tiimiä. Hän seisoo peruukkien, hiuslakan ja meikkiruukkujen välissä. Kaksi taiteilijaa sovitaan ja puhuvat asunnon etsimisestä Berliinistä. Naamiohuoneessa se kulkee edestakaisin saksaksi, englanniksi ja myöhemmin espanjaksi.
Jos kysyt Potthastilta, mikä näytöksissä kiehtoo ihmisiä, monet asiat tulevat mieleen. Musiikki, puvut, tunnelma ja taiteellisuus. Että voit vain mennä jonnekin - "kovan arjen tai ehkä kovan elämän jälkeen" - missä voit "antaa itsesi vain ripottelemaan vettä". "Ja nauttii elämän kauniista asioista." (dpa)
www.palast.berlin
